Tekstit

Henkilöstönkansainvälisyyspolku ‐hankkeen vaihtojakso Isle of wight College 20-21.11.2018

Kuva
Reissu on lähentynyt loppuaan. Viimeiset päivät on tutustuttu tietotekniikan opetukseen, ohjelmointiin, projektin hallintaan ja peliohjelmoinnin testaukseen ja sen suunnitteluun. Oppilaat tekevät töitä itsenäisesti ja opettaja käy neuvomassa, jos ongelmia ilmenee. Tiistaina iltapäivällä alkoi matkan teko kotiin päin. Bussikortti on ollut tarpeellinen ja sen avulla on voinut kiertää myös ympäris saarta reissun aikana. Muutamia kuvia matkalta Southamptonista Lontoohin. Reissu on ollut antoisa, paljon on oppinut uutta ja nähnyt miten muualla opetetaan ja millaisia työkaluja käytetään. Kiitokset matkan suunnittelusta ja organisoinnista Heidi Honkajuurelle ja paikalliselle kansainvälisyyskoordinaattorille Tara Chatzakisille. Matka oli todella hienosti järjestetty.

Henkilöstönkansainvälisyyspolku ‐hankkeen vaihtojakso Isle of wight College 17-19.11.2018

Kuva
Viikonloppu alkoi mukavasti tutustuessa Southamptonin kaupunkiin. Kävin tutustumassa Titanic laivan muistomerkkiin, Tudor Houseein ja kiertelin kaupungilla ostoksilla ja katsomassa millainen kaupunki Southampton on. Aamupäivästä oli vähän tuulista ja kylmää, mutta iltaa kohden keli lämpeni jonkun verran ja oli oikein mukava katsella ja kierrellä kaupunkia. Kaupungissa olivat alkaneet myös joulun ajan markkinat, joten porukkaa piisasi ja erilaisia kojuja oli joka lähtöön. Southamptonin keskustan vanhaa kaupunkia. Titanic laivan muistomerkki. Laiva lähti aikanaan neitsytmatkalleen Southamptonista, joten historian merkitys on suuri traagiselle tapahtumalle. Joulumarkkinameininkiä Ison ostoskeskuksen joulunavausta Tudor House, jossa näkyy Southamptonin historia monessa mielessä. Sunnutaina kiertelin katsomassa Cowesin kaupungin toista puolta, jossa on kauniita satamalaivoja ja huikeita maisemia. Kävin tutustumassa myös Osboune Houseen, joka on

Henkilöstönkansainvälisyyspolku ‐hankkeen vaihtojakso Isle of wight College 14-16.11.2018

Kuva
Tutustuminen Isle of wight Collegeen on jatkunut. Paljon on tullut nähtyä, koettua ja huomattua miten samanlaista, toisaalta erilaista meidän toimintatavat ovat Suomessa. Keskiviikkona tutustuin aamupäivällä level 2 ryhmään, jossa enemmän tukea tarvitsevia opiskelijoita, he opiskelivat aamupäivän excelin käyttöä erilaisten harjoitusten, tiimioppimisen ja yhteistyön avulla. Opettaja toimi enemmän valmentajana, toki esitteli aiheen ja tarvittavat työtehtävät, mutta muuten tarkoituksena oli kehittää opiskeltavat aiheen lisäksi sosiaalisuutta ja vuorovaikutustaitoja. Näin collegessa myös koulukoiran, joka oli isäntänsä kanssa syömässä ruokalassa. Illalla otin bussin ja kiertelin saarta pimeyteen asti. Tuli nähtyä Ventnor, Shanklin, Sandown, Ryde ja East Cowesin alue bussissa istuen. Toki väliin mahtui pienempiäkin kyliä, mutta isommat kaupungit matkan varrella jäivät erityisesti mieleen. Lopuksi lossilla joen yli ja valmistautumaan seuraavaan päivään Kivoja tietotekniikasta tunne