Henkilöstönkansainvälisyyspolku ‐hankkeen vaihtojakso Isle of wight College 12-13.11.2018

Henkilöstövaihto Isle of wightin Collegessa on alkanut mukavasti. Matkustusaika Suomesta saarelle oli pitkä, 16-17h, sillä Heatrown lentokentällä oli ruuhkaa, joten lento myöhästyi ja sitä myöten myös jatkoyhteydet. Oli kuitenkin ihan mukavaa nähdä bussi- ja lauttamatkalla maisemia, vaikkain pimeys illalla tulikin aika ajoissa.






Minua oli vastassa Isle of Wightin Cowesin satamassa mukava naisihminen, jonka kanssa kävelimme maanantai-iltana asunnolle. Hän antoi avaimet, esitteli asunnon ja sitä myöten ensimmäinen päivä oli valmis.





Tiistaina 13.11.2018 olin matkassa jo aamuvarhaisella Newportin kaupungissa, josta kävelin kohti Isle of Wightin Collegea katsellen samalla hienoja englantilaisia maisemia.







Ensin pääsin tutustumaan erityisryhmään, jonka kanssa kävelimme paikalliseen vapaaehtoisten ylläpitämään huonekalujen kierrätysmyymälään Newportiin. Siellä yhteistyötä collegen kanssa on tehty jo neljä vuotta. Opiskelijat kirjoittivat alennuslappuja tuotteisiin, järjestelivät erilaisia alennuskoodeja järjestykseen ja siivosivat kauppaa. Matematiikka oli hienosti integroitu päivän työtehtäviin, kuten myös sosiaalisten taitojen opettelua. Yhteistyötä opiskelijoiden ja henkilökunnan välillä oli runsaasti.












Kävelimme takaisin lounaalle Collegeen. Lounasvaihtoehtoja oli useita, ja ruoka oli herkullista. Lounaan jälkeen tutustuin yleisesti oppilaitokseen ja collegen kansainvälisiin asioihin.





Iltapäivän kävilin Cowesin alueella ja promenaadilla, maisemat olivat kerrassaan upeat ja syksyn värejä näkyi jo mukavasti luonnossa. Kaksi päivää on mennyt mukavasti, maltan tuskin odottaa mitä kaikkea viikko tuo tullessan.









Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

GUERAK, 13.9 keskiviikko Harrobi-ohjelma

GUREAK maanantai 18.9 Zerbizuak ja Marketing

GUREAK, tiistai 12.9 Akademi Kafe ja yliopiston ruokala