Tekstit

Kuva
Henkilöstön kansainvälisyyspolku ‐ hankkeen viikon vaihtojakso Tukholmassa 12.11. –16.11.2018 Hälsingar från Stockholm!  Ihan ensimmäiseksi valtavan isot kiitokset Kiipulan ammattiopistolle ja kv-koordinaattori Heidille sekä Tukholman yhteyshenkilölle Jussille siitä, että olen päässyt näin mahtavalle vaihtojaksolle! Jussin järjestämä ohjelma on ollut todella monipuolinen ja kiinnostava! Ihmiset ovat lisäksi ottaneet minut ihanan ystävällisesti vastaan – på svenska naturligtvist. Ma 12.11.18 klo 9 Info Aikuiskoulutuskeskuksessa (Vuxenutbildningscentrum) Södermalmilla Tapasin vaihtojakson yhteyshenkilön Jussi Koreilan. Hän toimii toimialajohtajana Tukholman kaupungin Työmarkkinaviraston (Arbetsmarknadsförvaltningen) Aikuiskoulutuksen (Vuxenutbildning) Valinta- ja tukiyksikössä (Antagning & stöd). Ruotsissa aikuiskoulutuksessa on paljon maahanmuuttajia. Jussi antoi minulle yleisinfoa Työmarkkinaviraston toiminnoista Tukholman kaupungissa. Työmarkkinavirastoon kuuluu ...

Henkilöstönkansainvälisyyspolku ‐hankkeen vaihtojakso Isle of wight College 12-13.11.2018

Kuva
Henkilöstövaihto Isle of wightin Collegessa on alkanut mukavasti. Matkustusaika Suomesta saarelle oli pitkä, 16-17h, sillä Heatrown lentokentällä oli ruuhkaa, joten lento myöhästyi ja sitä myöten myös jatkoyhteydet. Oli kuitenkin ihan mukavaa nähdä bussi- ja lauttamatkalla maisemia, vaikkain pimeys illalla tulikin aika ajoissa. Minua oli vastassa Isle of Wightin Cowesin satamassa mukava naisihminen, jonka kanssa kävelimme maanantai-iltana asunnolle. Hän antoi avaimet, esitteli asunnon ja sitä myöten ensimmäinen päivä oli valmis. Tiistaina 13.11.2018 olin matkassa jo aamuvarhaisella Newportin kaupungissa, josta kävelin kohti Isle of Wightin Collegea katsellen samalla hienoja englantilaisia maisemia. Ensin pääsin tutustumaan erityisryhmään, jonka kanssa kävelimme paikalliseen vapaaehtoisten ylläpitämään huonekalujen kierrätysmyymälään Newportiin. Siellä yhteistyötä collegen kanssa on tehty jo neljä vuotta. Opiskelijat kirjoittivat alennuslappuja...

Verkostoitumassa Comojärvellä (EfVET)

Kuva
EfVET2018 Lokakuun lopussa osallistuin EfVET konferenssiin Comojärvellä. EfVET on Euroopan ammatillisen ja teknillisen koulutuksen foorumi, joka järjestää jäsenilleen neljäpäiväisen konferenssin joka vuosi. Tänä vuonna sain mahdollisuuden osallistua konferenssiin ja päästä toteamaan paikanpäälle millaista meno on. Tapahtuma järjestettiin Comojärvellä Sheraton Hotellissa, Cernobbion kylän läheisyydessä. Tapahtumaan osallistui yli 250 ammatillisen koulutuksen toimijaa eri puolilta Eurooppaa. Konferenssi on hyvä paikka saada tuntumaa tämän hetken polttaviin teemoihin ja näkökulmiin ammatillisessa koulutuksessa, sekä ennen kaikkea loistava mahdollisuus verskostoitua ja saada uusia kansainvälisiä kumppanuuksia. Cernobbion kylä, Comojärvellä Tunnelmia matkan varrella:   Round table: Yksi osa konferenssi ovat round table-esitykset, joissa ihmiset kerääntyvät kuuntelemaan ja osallistumaan esitettyyn teemaan. Pidimme Henkilöstön Kansainvälisyyspolku 2 -hankkeen te...

"It's what you can do - not what you can't"

Kuva
Keskiviikon vietin koulun Star Print- työpajassa, jossa Skills for Work-koulutuksen opiskelijat työskentelevät koululla ollessaan. Star Printissa opiskelijat valmistavat mm. erilaisia printtituotteita omista kuvistaan, kuten mukeja ja kortteja, mutta tekevät myös tilaustöitä koulun ulkopuolelle. Päivän aiheena oli joulukorttien valmistus. Joulu -teema meni osalla opiskelijoista tunteisiin:"Miksi pitää tehdä joulujuttuja kun ei ole vielä Halloween-aikakaan?" Kerroin että Suomen Lapissa, joulupukin kotona, ensilumi on jo satanut ja Suomen eteläosissakin on ollut yöpakkasia, joten joulu ei oikeastaan ole kovinkaan kaukana. Eräs opiskelijoista alkoi tämän myötä suhtautumaan minuun epäilevästi ja kertoi minulle toistuvasti, ettei halua joulupukkia kotiinsa eikä muutenkaan pidä joulupukista ollenkaan. Hän kuitenkin keräsi aiheesta lisätietoa:"Lähteekö joulupukki Suomesta joka puolelle maailmaa? Onko hänellä aina samat apurit mukanaan?" Ulkomaanjaksoni yhtenä lopputule...